Noitavaino on monipuolinen roolipeli, jossa ihmishahmomme seikkailevat reippaasti fantasialla maustetulla pelimaailmassa. Juoni perusversionaan on pohjattu kahden eri yhteisön keskinäisiin riitoihin, jossa kuninkaallisten hallintoon kyllästynyt rahvas, yrittää päihittää tiukkaa kastijakoa noudattavat ja köyhiltä varastavat aateliset. Pelkästään tätä juonta ei tarvitse edetä, sillä pelimaailma itsessään tarjoaa jokaiselle innokkaalle pelaajalle mahdollisuuden rakentaa oman tarinansa, merikapteenina, maagina, hirviönmetsästäjänä, hovinarrina, mekaanikkona, alkemistina ja monena muuna keskiajan ja sen ulkopuolelta keksityn aseman kautta. Pelimaailma sisältää aikaisemmin mainitun sivilisaation, eli kuningaskunnan. Sen lisäksi pelissä on erilaisia taruolentoja, hirviöitä, nykymaailman teknologiaa, monimuotoinen pelialue ja paljon muuta.
Niin sanotun alamaailman huvituksia valtakunnassa. Mustat markkinat järjestetään aina valtakunnan viemäristöissä, sillä uskotaan että ylhäisö on liian hienostunutta astumaan jalallaan niin likaiseen paikkaan. Markkinat perustettiin alun alkaen siitä syystä, että kuningas ei voinut sallia kansan keskuudessa suoraa ihmiskauppaa. Kaikki sitä paheksui, mutta todennäköisimmin ei tehnyt asialle mitään jos sitä ei ollut todistamassa, "poissa silmistä, poissa mielestä" -mentaliteetilla. Nyt kaikki laiton ja laillinen, mutta paheksuttu toiminta on siirretty kokonaan viemäreihin. Kyseiseen toimintaan ylhäisö tai sotavoimat ei ole puuttuneet, joten kansa on saanut rauhassa laajentaa markkinoitaan ja rakentaa jopa rakennuksia viemäreihin mukavuuden lisäämiseksi.
Mitä markkinoilla on?
Markkinoilla on lähes kaikki laittomat huvitukset ja enemmän. Ihmiskauppaa, koira-, nyrkki- ja puukkotappeluita, vedonlyöntiä, huumausaineita, alkoholia.. Kaikkea mikä ei sovi kenen tahansa silmille. Jopa taikajuomia voi saada tilkan markkinoilta, tosin vain addiktoivissa merkeissä.
Viimeksi muokattu Dec 23, 2021 11:54:47 GMT - Akka
" You can fool all of the people some of the time, and some of the people all of the time, but you can't fool all of the people all of the time. "