Kirjoittettu saggeroni - Feb 8, 2022 16:18:10 GMTEVERETT LEYVA 38V. MIES FALKORILAINEN KÖYHÄ PORVARI APTEEKKARI, LEYVAN APTEEKKI ![]() ULKONÄKÖ: Everett voisi ulkoisen olemuksensa puolesta hukkua helposti väkijoukkoon. Miehen iho on vaaleanruskea ja sitä koristavat tuhannet pisamat, eniten keskittyneenä kuitenkin nenän ja poskien sekä olkapäiden ja rinnan alueille. Pienehkön ja hieman pyöreän nenän päällä näkyy varsinkin työajalla tummasta metallista tehdyt pyöreät silmälasit. Everettin lähinäkö ei nimittäin ole parhaimmasta päästä. Lasien takana ovat apteekkarin väsyneet oliivinvihreät silmät. Ulospäin ero voi olla alkuun vaikea huomata, mutta miehen oikean silmän katse on hieman tyhjempi kuin vasemman. Kyseinen silmä on nimittäin lähes kokonaan sokeutunut ja Everett näkee sillä lähinnä valon määrän. Silmän ympärillä ei kuitenkaan ole mitään arpia. Apteekkarin väsynyttä olemusta korostavat hänen aina kovin sekaiset suklaanruskeat hiuksensa. Ne ovat lainehtivat, tuuheat ja hieman ylikasvaneet. Etuhiukset ovat lyhyemmän, jotta ne eivät tulisi hänen naamalleen. Hiukset eivät ole takkuiset, mutta Everettillä ei ole tapana laittaa niitä mitenkään ihmeellisesti. Joten ne päätyvät sojottamaan hieman minne sattuu. Ja tuntuupa pehkolla melkein olevan oma tahtonsa, sillä niitä ei kovin helposti edes saa muotoiltua. Partaa miehellä kasvaa myös reippaaseen tahtiin, mutta sen Everett pitää aina siistinä. Hänellä on yleensä leuan kärjessä pientä partaa, joskus viikset, mutta siihen se jääkin. Apteekkari on kooltaan pienemmän puoleinen. Hänen pituutensa riittää vain noin 165 cm ja hän on rakenteeltaan varsin hoikka. Mies on kuitenkin terveissä mitoissa, laihemman puoleinen, mutta ei mitenkään aliravittu. Everett on nuorena menettänyt oikean jalkansa polvesta alaspäin. Tapahtuneesta ei kuitenkaan jäänyt muita arpia vaan jäljelle jääneen jalan pääty tuntuu olevan yllättävänkin siisti. Jalan tilalla on nykyään simppeli puinen versio. Puisen jalan nilkka ei kuitenkaan taivu ihan samalla tavalla kuin normaalin jalan taipuisi. Tämä näkyy miehen kävelytyylissä oikean jalan askeleiden ollessa jäykempiä. Everettin vaatetus on suurimmaksi osaksi melko massaan sulautuvaa. Hän käyttää paljon yksinkertaisia kauluspaitoja, henkseleitä ja liivejä. Värimaailma on työluokalle sopiva mitäänsanomattoman luonnonvalkoinen, ruskea, harmaa ja musta. Mies omistaa myös muun muassa nahkaisen esiliinan ja pitkät nahkahanskat, joita käyttää työnsä sotkuisemmalla puolella eli kasvien hoidossa ja rohtojen sekoittelussa. Ainoa koru, jota hän toisinaan pitää, on kaulakoru, jonka tummassa metallisessa ketjussa roikkuu sinivioletti lasinpalanen. Kyseisen korun mies on perinyt äidiltään. Myös hänen erottuvin vaatekappaleensa on tullut perintönä, tosin hänen isältään. Nimittäin Leyvan apteekin tunnusmerkiksi muodostunut tummanoranssi pidemmän puoleinen neuletakki. Se on koristeltu tummemmilla ruskeilla ja mustilla sekä vaaleammilla kellertävillä kuvioilla. Työajalla neuletakin voi nähdä melkein poikkeuksetta Everettin yllä, vaalean kauluspaidan ja tummanruskeiden henkselien päällä. LUONNE: Everett on todella ystävällinen ja lempeä luonne. Hän on oppinut asiakaspalvelutyössä kuuntelemaan kaikenlaisia ihmisiä eikä miehen hermoille tunnu ottavan mikään. Hän reagoi aina rauhallisesti ja harkitusti. Ongelmat hän ratkaisee paljon mieluummin puhumalla kuin käymällä väkivaltaiseksi. Kukaan ei tunnu edes nähneen miehen menettävän hermojaan tai korottavan ääntään. Mutta apteekkari ei kuitenkaan jää keskustelussa muiden jalkoihinkaan. Hän osaa ilmaista oman mielipiteensä jämptisti, mutta diplomaattisesti. Hänellä tuntuu aina olevan jotain järkevää sanottavaa ja Everett onkin sanoissaan loppujen lopuksi melko suora. Mies ei kuitenkaan ole aktiivisin aloittamaan keskusteluja, mutta on oikein sosiaalista ja mukavaa juttuseuraa, jos joku hänestä sellaista sattuu kaipaamaan. Hänellä on tapana yliajatella asioita eikä hän haluaisi koskaan vaivata muita turhilla keskusteluilla tai omilla huolillaan. Apteekkarin ongelmat tuppaavatkin tämän takia paisua turhan suuriksi. Hän ei itse koe niiden olevan ongelmia ja yrittää pärjätä parhaansa mukaan itse. Jääräpäiseksikin miestä voisi hyvin kutsua tämän ansiosta. Everettin korkea työmoraali menee jo hieman työnarkomaanin suuntaan eikä hän oikein osaa pitää taukoa. Samalla tietynlainen ammattiylpeys saa hänet laittamaan aina kaikkensa peliin mitä apteekin asioihin tulee. Toinen asia, joka ohjaa miehen työmoraalia on hänen pohjaton uteliaisuutensa. Hän on aina kyselemässä paljon kysymyksiä silkasta mielenkiinnosta ja halusta oppia. Everett on siunattu hyvillä älynlahjoilla ja terävällä muistilla, joten hän muistaa myös pieneltä tuntuvat asiat kuten ystäviensä lempiruoat. Mies onkin loppujen lopuksi todella huolehtiva persoona. Ehkä se tulee hänen ammattinsa mukana, mutta hänen on vaikea jättää apua tarvitseva oman onnensa nojaan. Jotenkin paljon nähtyään ja koettuaan Everett osaa edelleen ajatella optimistisesti. MENNEISYYS: Everett syntyi porvarien kastiin, vaikka perhe olikin kastin köyhemmästä päästä. Monien kaltaistensa tavoin hän oppi kaiken ammattitaidon omalta isältään. Isä, Mitchell, puolestaan oli oppinut kaiken omalta isältään ja apteekki on periytynyt suvussa jo useita sukupolvia. Mutta Everettin tapauksessa isä ei ollut ainoa, joka antoi lapselleen jotain, joka mullistaisi koko hänen elämänsä. Äidin, Leondrean, kohdalla kyse oli sukulinjasta, verenperimästä. Hän kuului Mauhakin magiasta tunnettuun sukuun ja harjoitti myös itse magiaa. Mitchell tiesi kyllä asiasta ja suostui hyväksymään sen, koska toden teolla rakasti vaimoaan. Kunhan siitä koituisi uhkaa heidän perheelleen. Näin ollen asia pidettiin tiukasti salaisuutena ja Everett opetettiin pienestä pitäen olemaan puhumatta asiasta, oli tilanne mikä hyvänsä. Mutta kuten tällaisissa tilanteissa usein käy, kohtalokas virhe muutti perheen elämää lopullisesti. Äiti oli harjoittelemassa magian käyttöä kun hänen keskittymisensä herpaantui ja magia riistäytyi käsistä nopeasti ja tuhoisasti. Leondrea itse välttyi sen isommalta harmilta, mutta samassa huoneessa ollut Everett ei ollut yhtä onnekas. Tapahtumahetkellä 8 vuoden ikäinen poika menetti oikean jalkansa polvesta alaspäin ja näön oikeasta silmästään. Ihmeen kaupalla ja isän nopean toiminnan ansiosta Everett selvisi kuitenkin hengissä. Tämän päivän jälkeen hän ei kuitenkaan enää nähnyt äitiään. Hieman myöhemmin poika sai tietää, että tilanteeseen oli kehitetty nopeasti valetarina siitä, kuinka joku epätoivoinen maagi oli tullut ryöstämään heidät ja käynyt aggressiiviseksi. Leondrean väitettiin saaneen surmansa suojellessaan poikaansa. Äiti oli saanut tämän avulla uuden puhtaan alun mihin ikinä sitten päätyikään. Eivätkä eliitit olisi pitämässä Everettiä niin tiukasti silmällä koko hänen loppuelämäänsä hänen perimänsä takia. Ei kovinkaan paljoa tapauksen jälkeen kun Everettin omat Mauhakin sukuun liitetyt kyvyt alkoivat nostaa päätään. Hän alkoi näkemään unien kautta pieniä vilauksia tulevaisuuteen ja onnistuipa hän kerran vahingossa luomaan pienen harhaäänenkin. Tämä sai Mitchellin huolestumaan suuresti. Isä halusi poikansa opettelevan magian hallintaa varmuuden vuoksi, mutta Everett ei pitänyt ajatuksesta äidinsä onnettomuuden takia. Pitkän suostuttelun jälkeen hän kuitenkin suostui ja alkoi opettelemaan magiaa äidinsä muistiinpanojen pohjalta. Se ei kuitenkaan jäänyt pelkkään kontrollin oppimiseen vaan Everett opetteli myös muutamia yksinkertaisia loitsuja. Magia kutsui nuorta Mauhakia selvästi puoleensa, mutta lopulta poika vastusti kiusausta uppoutua asiaan syvemmin. Hän ei ole opetellut magiaa enempää, mutta on ylläpitänyt näiden muutaman yksinkertaisen loitsun osaamista. Loput miehen nuoruudesta oli melko normaalia. Isä opetti kaiken tietämänsä apteekkarin urasta ja teini-iässä Everett auttoi jo jokapäiväisesti apteekin pyörittämisessä. Hän opetteli mielellään myös lisää kaikesta yrtteihin ja lääkintään liittyvää omalla ajallaan eikä Mitchell voinut olla muuta kuin ylpeä. Ajan myötä Everett alkoi olemaan apteekilla aina vain enemmän ja Mitchell aina vain vähemmän. Melkein huomaamatta bisnes siirtyi isältä pojalle ja Everettin lähestyessä 30 ikävuotta isäukko jäi vihdoin virallisesti eläkkeelle pitkäaikaisen sairautensa takia. Vain pari vuotta myöhemmin tuo menehtyi ja Everett jäi aika lailla yksin. Leyvan Apteekki on pyörinyt noin kymmenisen vuotta Everettin voimin ja tullut entistä tunnetummaksi luotettavana ja avuliaana paikkana. Mies on miltein hukuttanut itsensä töihin, mutta vaikuttaa silti kovin onnelliselta aina töissä ollessaan. MUUTA:
SUKUPUU: ![]()
Viimeksi muokattu May 2, 2022 18:02:38 GMT - saggeroni
|
▹ Esdelin suvun prinssi ja prinsessa, Rhievinin valtakunnasta ovat saapuneet vierailulle!