Kirjoittettu May 4, 2022 11:48:33 GMT
Kirjoittettu Akka - May 4, 2022 11:48:33 GMTPukeutuminen SIVIILIT Hahmon pukeutuminen on usein ensimmäinen vihje hänen kastistaan, sillä siinä missä ylemmät luokat pukeutuvat korostaakseen asemaansa ja varallisuuttaan, alemmat luokat pukeutuvat käytännönläheisesti. Pukeutuminen nähdään sosiaalisten normien säätelemänä - esimerkiksi hovissa on häpeällistä esiintyä tavanomaisissa, värjäämättömissä pellavavaatteissa, kun taas prameasti pukeutuvalle orjalle nauretaan kuin narrille. Varakkaat ihmiset pukeutuvat viktoriaanisesti ja steampunk henkisesti, he käyttävät pukeutumisessaan vain hienoimpia kankaita, rikkaita värejä sekä runsasta koristusta. Heidän vaatekaapistaan löytyy silkkiä, pitsiä ja satiinia, heillä on varaa maksaa eksoottisista väreistä ja kuvioista, sekä ommella vaatteisiinsa tai upottaa koruihinsa aitoja helmiä sekä jalokiviä. Heillä on myös varaa pitää vaatehuoneen täydeltä erilaisia asukokonaisuuksia eri tilaisuuksiin, kun taas vähävaraisemmilla on korkeintaan yksi tai kaksi vaatekappaletta, joita he käyttävät niin arjessa kuin juhlassakin. Korvakorut ovat sallittuja kaikille sukupuolille, mutta lävistyksiä karsastetaan vapaiden ihmisten keskuudessa - erityisesti nenärenkaita pidetään orjan merkkinä. Vähävaraiset suosivat pukeutumisessaan yksinkertaista puuvillaa, pellavaa tai nahkaa, sekä pääasiassa luonnonläheisiä tai murrettuja värejä, sillä kankaan värjäys maksaa - ja mitä syvempi tai kirkkaampi haluttu väri on, sitä enemmän hintaa sille tulee. Heidän pukeutumisestaan löytyy harvoin erityistä koristeellisuutta, sillä heidän tulee ajatella ennen kaikkea käytännöllisyyttä. Vaatteen tulee sietää työntekoa sekä erilaisia sääolosuhteita, ja sen tulee kestää mahdollisimman pitkään rikkoutumatta tai kulahtamatta. Jos heillä on varaa käyttää koruja, ne valmistetaan esimerkiksi kuparista, kulta- tai hopeapinnoitetusta metalliseoksesta tai luonnonmateriaaleista. Orjat ovat yleensä minimaalisissa ryysyisissä vaatekerroksissa (hyvä jos on vaatteita lainkaan) ja kantavat orjakahleita, jotka ovat raskaita ja metallisia, joissa on kiinnitysrengas tai useampi. Toisinaan myös lävistyksiin kiinnitetään kiinnitysrenkaita ja kahleita. Sähkökahleita saatetaan käyttää orjakahleina, mutta se on yksilökohtaista - esimerkiksi säyseää orjaa ei tarvitse rangaista sähköiskuilla, vaan pelkkä kahleen paino riittää muistuttamaan tuota asemastaan. Orjakahleet valmistetaan niin, ettei yksilö kykene irrottamaan sitä itse - ja kahleiden irrottaminen toiselta ilman isännän lupaa on kuolemalla rangaistava rikos. SOTILAAT Eliitin paikan sotilaiden hierarkiassa kykenee päättelemään täysin hänen uniformustaan, sillä se on jokaisella askelmalla erilainen. Koska eliitit edustavat paitsi omaa kastiaan, myös kruunun mahtia, heidän tulisi välttää siviilivaatteissa esiintymistä ja kantaa sen sijaan uniformuaan kellon ympäri. Siviilivaatteissa esiintyminen on hyväksyttävää vain sellaisissa tilanteissa, joissa eliitti toimii yksityishenkilönä, tai hän suorittaa hienovaraisuutta vaativaa tehtävää, jolloin uniformuun pukeutumisesta olisi perusteltua haittaa. Alokkaat eivät vielä kanna haarniskoja mukanaan, vaan pukeutuvat yksinkertaiseen kangasvaatteisiin ja nahkaisiin suojuksiin. He käyttävät aseita vain harjoituskentällä, joten heillä ei ole tarvetta asevöille. Sotilaat saavat kantaa eliittien korkeakauluksista viittaa, jonka alla heillä on kevyt nahkapanssari sekä asevyö, jonka avulla he pitävät mukanaan yhtä lyhyenmatkan asetta. Komentajat pukeutuvat keskiraskaaseen nahka- ja metallihaarniskaan, johon kuuluvat myös komentajan viitta, kantolaukku sekä asevyö. He kantavat asevyöllään yhtä pitkänmatkan sekä yhtä lyhyenmatkan asetta, mutta heillä on tilaa myös muille lisävarusteille. Ainoan poikkeuksen komentajien pukeutumisessa tekee kuninkaankaartin komentaja, joka pukeutuu kuninkaankaartilaisten uniformuun. Kuninkaankaartilaisten pukeutuminen tähtää koristeellisuuteen ja kuninkaan vallan alleviivaamiseen, minkä näkee raskaan metallihaarniskan yksityiskohdista, viuhkallisesta kypärästä sekä mukana kannettavasta lipusta, joka liehuu hallitsijan sukuvaakunan väreissä. Uniformu on kuitenkin täysin toimiva ja käytännöllinen sotisopa, minkä näkee heidän asevyöstään, jossa he kantavat yhtä pitkänmatkan ja yhtä lyhyenmatkan asetta. Ylikenraalin uniformu on aina yksilöllinen ja se teetetään kantajansa toiveiden mukaisesti, jolloin hänet erottaa selkeästi edellisistä ylikenraaleista sekä kaikista muista eliiteistä. Tavallisesti heidän uniformunsa on raskas metallinen haarniska, jossa on yksilöllisiä yksityiskohtia, kuten vaakunoita, viittoja ja lisävarusteita.
" You can fool all of the people some of the time, and some of the people all of the time, but you can't fool all of the people all of the time. "
|
▹ Esdelin suvun prinssi ja prinsessa, Rhievinin valtakunnasta ovat saapuneet vierailulle!